Dateron uusi harjoittelija: Elina Vikman

Hei! Olen Elina Vikman ja aloitin elokuun alussa harjoittelijana Daterolla. Harjoitteluni kestää lokakuun loppuun saakka ja odotan innolla, mitä kaikkea pääsen Daterolla oppimaan ja toteuttamaan. Opiskelen sosionomiksi Vaasan ammattikorkeakoulussa ja valmistun syyslukukauden loppuun mennessä. Työskentelen tällä hetkellä myös viittomakielen tulkkina ja tulkkaustyön ohessa selkokielen asiantuntijana. Sosionomiopintojen viimeisessä harjoittelussa halusin ehdottomasti päästä hyödyntämään selkokieliosaamistani, joten Datero tuntui luontevalta paikalta viimeiselle harjoittelulle.
Toivon, että harjoitteluni aikana saan oppia paljon uutta erilaisten oppijoiden tarpeista ja saavutettavuudesta. Haluan syventää ymmärrystäni, millaisia mukautuksia digilaitteisiin, ympäristöön, opiskelurutiineihin tai oppimateriaaleihin on mahdollista tehdä, jotta opiskelu olisi sujuvampaa oppimisvaikeuksista tai vaikka kiireisestä elämänvaiheesta huolimatta. Olen myös kiinnostunut oppimaan lisää projektiluontoisesta työskentelystä kolmannella sektorilla.
Dateron työntekijöillä on monipuolinen koulutustausta ja on upeaa päästä harjoitteluun näin moniammatilliseen työyhteisöön. Kaikki työskentelevät omaa osaamistaan hyödyntäen saman asian äärellä. Toivon, että myös omista opinnoistani sekä aiemmasta kokemuksestani työelämässä tulee olemaan hyötyä Daterolle harjoitteluni aikana. Toivottavasti saan oppia paljon uutta myös muilta ammattilaisilta.
Vaikka harjoitteluni on vasta alussa, minut on otettu lämmöllä vastaan. Tuntuu, että saan olla tasavertainen työyhteisön jäsen kannustavassa ilmapiirissä. Odotan innolla tulevaa syksyä Daterolla!