Kuuntele tämä sivu

Aloite Dateron perustamiseksi tehtiin vuonna 1995. Dateron toiminta alkoi kolmivuotisena projektina vuonna 2000. Vuodesta 2005 Datero on kehittynyt nykyiseen muotoonsa useassa vaiheessa vuosien varrella tehdyn työn ja kerätyn kokemuksen pohjalta. Dateron toiminta jaettiin vuonna 2005 kahteen eri organisaatioon. Vaasan keskussairaala alkoi tuolloin hoitaa lakisääteistä toimintaa ja perusti Datero -poliklinikan. Profiloitumisen ja valtakunnallisen yhteinäisyyden vuoksi poliklinikan nimi muutettiin vuoden 2008 lopussa Tikoteekki-poliklinikaksi. Datero ry työskentelee vapaaehtoisten palveluiden tuottajana ja kohderyhmänä ovat henkilöt, jotka hyötyvät pedagogisista ja kuntouttavista tietokoneohjelmista.



Takaisin